Ylypeys, Ylivieskan lukion verkkolehti

maanantai 27. huhtikuuta 2015

Taideretki Ouluun

Perjantaina 24.4. suurin osa meistä alkavista matkusti Ouluun museo ja teatterivierailulle. Taidemuseovierailu oli osa kuvataiteen opetusta, teatterivierailu puolestaan liittyi äidinkielen 3. kurssiin ja musiikin soveltavaan kuuntelukurssiin.

Lähtö oli kello 8.30, ja kaikki lähtijät selvisivät ajoissa bussiin. Aluksi kuului äänekästä puheensorinaa ja innostuneita arveluita enimmäkseen siitä, millainen teatteriesitys mahtaa olla. Jokainen taisi kuitenkin olla vähän väsynyt, ja äänen taso laski siihen asti, kunnes meille jaettiin koulun kustantamat eväät: ruisleipää, jogurttia ja pillimehua. Pääsimme perille Oulun taidemuseolle noin kello 10, ja siellä porukka jakaantui kahtia. Noin puolet meistä suuntasi taidemuseolle.

Heikki Marilan töitä.

Museossa oli näytteillä kahden taiteilijan töitä, joihin tutustuimme. Heikki Marilan työt olivat näyttäviä, värikkäitä ja hyvin suurikokoisia. Hän oli maalannut valtavia omakuvia, kukkamaalauksia ja raamatullisia teoksia. Tosin mitkään niistä eivät olleet aivan tavallisia taideteoksia, ja meiltä olisi vaadittu vähän enemmän asiantuntemusta, jotta olisimme voineet tulkita, mitä kukin taulu esittää. Hieman selkeämpi oli Hannu Karjalaisen näyttely, joka sisälsi kolme videoteosta. Katselimme niitä vähän aikaa pimeässä huoneessa, ja sen jälkeen meille annettiin lupa lähteä syömään. Meillä oli reilu tunti aikaa ennen näytöksen alkamista.

Oulun kaupunginteatteri.

Kello 13 suuntasimme Oulun kaupunginteatteriin katsomaan Addams Family näytöstä. Näytös on musikaalikomedia ja kertoo Addamsin perheestä, joka ei ole ihan tavallinen perhe. Perheen tytär rakastuu tavallisen perheen poikaan, ja nuorten suunnitelmissa on naimisiinmeno. Ongelmana on kuitenkin perheiden erilaisuus, mutta siitä huolimatta perheet yrittävät ymmärtää toisiaan.

Esityksessä oli kauhuteema, joka näkyi hyvin lavasteissa ja esiintyjien vaatetuksessa. Oli hienoa nähdä, että lavasteisiin oli panostettu ja kohtaukset vaihtelivat sujuvasti. Myös valoilla luotiin erityistä tunnelmaa. Esityksessä oli paljon musiikkia, olihan kyseessä musikaalikomedia. Roolihahmoilla oli myös runsaasti lauluosuuksia, jotka olivat olennainen osa juonen kulkua. Näyttelijät tekivät hienot roolisuoritukset, ja heidän eläytymisensä rooleihin oli vaikuttavaa.

Esitys oli upea kokemus. Esityksen melko pitkästä kestosta huolimatta siihen jaksoi keskittyä hyvin loppuun asti. Yleisön reaktioista päätellen esitys oli monen mieleen, sillä se sai aikaan raikuvat aplodit.

Näytelmän käsiohjelma.

Teatterin jälkeen meillä oli vielä pari tuntia vapaaaikaa, jonka moni käytti esimerkiksi shoppailuun. Tarkoituksena oli lähteä Ylivieskaan kuudelta, mutta lähtö viivästyi hieman, sillä bussi ei aluksi lähtenyt käyntiin. Paluumatka meni kuitenkin lopulta hyvin, ja pääsimme viikonlopun viettoon.

Reissusta jäi kokonaisuudessaan hyvät fiilikset. Sää oli ihanan aurinkoinen, ja päivä kului nopeasti. Teatteriesitys yllätti positiivisesti. Taidemuseo jätti osan hiukan hämmentyneeksi. Reissu oli onnistunut, ja sen tapaisia voisi olla useamminkin.

Tekstin kirjoittivat Jonna Kytökangas, Saana Takkunen ja Veera Rautakoski.

torstai 26. maaliskuuta 2015

Janika suoritti lukudiplomin

Toisen vuoden opiskelija Janika Kosunen on helpottunut ja tyytyväinen. Hän on suorittanut äidinkielen lukudiplomikurssin Intoa lukemiseen (ÄI11). Kurssiin kuuluu kolmentoista kirjan lukeminen ja erilaisten tehtävien tekeminen niistä.

Janika oli odottanut, että kurssi olisi työläämpi kuin se lopulta oli. Tehtäviä sai suorittaa eri tavoilla, ja toiset tehtävät veivät enemmän aikaa kuin toiset. Kurssi suoritetaan itsenäisesti, mutta osan kirjoista Janika esitteli suullisesti kirjavinkkauksena äidinkielenkursseilla tai muille lukudiplomia suorittaville. Kurssiin käytettyä aikaa on toki vaikea arvioida, mutta ainakaan liian paljon aikaa se ei vienyt verrattuna siihen, että itsenäisen kurssin työmäärän pitäisi olla 38 tuntia.

Janikan suosikkeja olivat kirjat, jotka sai valita vapaammin teemakirjallisuus-osion lukupäiväkirjaa varten. Hän luki muun muassa Valehtelevat viettelijät -sarjan teoksia. Yhdeksi suosikiksi nousi myös Shakespearen Romeo ja Julia, jossa yhdistellään romantiikkaa ja yllättäen myös komiikkaa, vaikka kyse on tragediasta. Janika uskookin, että juuri tämä yhdistelmä valloittaa lukijoita vuosisadasta toiseen.

Vaikeimmiksi lukemikseen kirjoiksi Janika nostaa Aino Kallaksen Sudenmorsiamen ja Essi Kummun Karhun kuoleman, jotka hän luki vertailevaa kirjallisuusesseetä varten. Sudenmorsiamen kieli oli vanhahtavaa ja siihen piti todella keskittyä. Karhun kuolemasta taas oli vaikea ymmärtää sen pääajatusta.

Janikan mielestä kurssi on tukenut muiden äidinkielen kurssien sisältöä hyvin. Näytelmään liittyvät käsitteet tulivat hänelle tutuiksi jo ennen ÄI3-kurssia, ja samoin nykykirjallisuudelle tyypillisiä piirteitä hän oli tarkastellut jo ennen kuin sama asia tuli ÄI5-kurssilla.

Toinen lukiovuosi on perinteisesti työläs: kursseja on paljon, ja myös esimerkiksi vanhojentanssit vievät aikaa. Mistä Janika löytää aikaa lukemiseen? ”Kun aloitan jonkun kirjan, luen sen parissa päivässä. Jos kirja on hyvä, en voi jättää sitä kesken”, Janika hymyilee. Luonnollisesti Janika lukee eniten lomilla ja viikonloppuina. Seuraavana Janikan lukulistalla odottaa Kami Garcian teos Lumoava kirous, josta on myös elokuva. Janika valitseekin usein luettavakseen kirjoja myös sen perusteella, että on nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan.

Lukudiplomikurssin kirjalistoja voisi Janikan mielestä täydentää ja päivittää. Se onkin ajankohtaista tänä keväänä, kun koululle hankitaan uutta kirjallisuutta. Janika suosittelee lukudiplomin suorittamista myös muille. ”Loppujen lopuksi tämä oli aika helppo tapa saada kurssisuoritus.” Oman lukuharrastuksensa Janika uskoo säilyvän myös kurssin suorittamisen jälkeen.

Lukudiplomikurssista saa suoritusmerkinnän lisäksi erillisen todistuksen diplomin suorittamisesta. Jos kiinnostuit, kysy lisää äidinkielenopettajilta!

keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Äidinkielen 4. kurssi on vaikuttamisen kurssi. Seuraavat yleisönosastokirjoitukset ovat kurssin satoa.

Nuoret ovat riippuvaisia puhelimesta

Koulun kellot soivat välitunnin loppumisen merkiksi. Opettaja ei ole vielä saapunut, joten oppilaat odottelevat luokan ulkopuolella. Lähes kaikilla on puhelin kädessä. Luetaan uutisia, selataan Facebookia tai jutellaan kaverin kanssa WhatsAppissa.

Mielestäni nuoret viettävät nykyään todella paljon, ehkä liikaakin aikaa netissä ja puhelinta näpräten. Kännykkää näprätään joka paikassa: koulussa, kotona, kahvilassa, julkisissa kulkuvälineissä ja jopa ruokalassa. Akun loppuminen tai puhelimen kotiin unohtaminen on maailmanloppu. Sitä ei lasketa käsistä muulloin kuin nukkumaan mennessä. Puhelinta tarkistetaan viiden minuutin välein. Miksi?

Älypuhelimeen ladataan sovelluksia, joiden avulla voi viestitellä kavereiden kanssa ja lukea uusimmat uutiset. Ehkä juuri siksi siitä on tullut niin tärkeä osa arkipäiväämme. Monet eivät pysty olemaan edes tuntia ilman kännykkää. Pelkäämmekö, että jotain tärkeää menee ohi, jos emme tarkista puhelinta vähän väliä?

Puhelinriippuvuus vaikuttaa moneen asiaan, esimerkiksi opiskeluun ja mielialaan. Illalla valvotaan myöhään puhelimen takia ja aamulla sitten ei jakseta nousta sängystä millään. Koulussa ei pystytä sen takia keskittymään. Myös ihmissuhteet kärsivät riippuvuuden takia. Ärtyneenä tulee helposti riitoja vanhempien tai vaikka opettajien kanssa. Nykyään myös kaveriporukassa ollessa kaikki saattavat selata vain puhelintaan, eikä kukaan juttele toisilleen.

Puhelimen käyttöä on hyvä rajoittaa välillä. Kun menee esimerkiksi elokuviin, kännykän voi jättää ihan hyvin kotiin. Joskus voisi myös kokeilla olla vaikka koulupäivän tai jopa viikonlopun ajan ilman sitä. Myönnän itsekin olevani riippuvainen puhelimesta ja sosiaalisesta mediasta, mutta olen yrittänyt vähentää kännykän näpräämistä.

Kun keskittyy vain puhelimeen, saattaa unohtaa kaiken ympärillä olevan. Mielestäni joskus kannattaisi lähteä esimerkiksi kävelylle ilman puhelinta, ja vaikka ihan vain katsella ympärilleen. Sekin kaikki jää huomaamatta, kun kuuntelee kuulokkeilla musiikkia ja selaa samalla kännykkää.

N. J-O

Pelit kehittävät!

Peleistä oppii paljon. Ne myös kehittävät. Vanhemmat eivät aina ymmärrä lapsien pelaamista, sillä heidän lapsuudessaan ei ollut meidän aikamme hienouksia. Nykyään jokaisella lapsella on jonkinlainen pelikonsoli tai tietokone. Pienestä lähtien lapselle annetaan tabletti käteen, jolloin lapsi saa jo nuorena tuntuman elektroniikan maailmaan. ”Sen minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa” on sanonta, joka kuvaa oivasti nykyajan tilannetta siitä, että lapsena opitut pelitaidot ja kokemukset eivät unohdu vaan jopa laajenevat tulevaisuudessa.

Kouluikäisenä lapsi tarvitsee vapaa-ajallaan virikkeitä, ja pelaamisesta on hyötyä joka saralle. Miksi siis rajoittaa lasten ja nuorten pelaamista? Lapsethan saavat vain iloisen mielen ja lisäpotkua koulunkäyntiin opituista asioista. Myös ystävähenki pysy hyvänä sosiaalisten pelien ansiosta.

Pelit auttavat tuomaan lapselle laajemman mielikuvituksen kaikkine niine ulottuvuuksineen, joita nykypäivänä saadaan peleihin luotua. Useimmissa peleissä on suoritettava tarina, joka perustuu käsikirjoitukseen. Tapahtumasarjaa voi usein muuttaa tekemällä omia valintoja, jolloin päättelykyky kehittyy. Realistisuus tekee pelikokemuksesta koukuttavan, mutta sitä ei kannata pitää riippuvuutena jos lapsi istuu tunteja pelien ääressä. Sorminäppäryys kehittyy huomattavasti erilaisia ohjaimia kopeloidessa.

Laajemmissa peleissä vaaditaan hyvää päättely- ja strategiakykyä, kun kanssapelaajina toimii muitakin pelaajia netin välityksellä. Ennen vanhaan näitä taitoja käytettiin tehdessä palapelejä tai matematiikan laskuja. Lasten on helpompaa oppia nämä taidot pelien kautta, jolloin he käsittävät asioiden laajuuden ja tavan lähestyä niitä. Peleissä joutuu hahmottamaan paikkoja, jotta tilaanteesta jatkaminen onnistuisi. Eri esineiden ja tilojen hahmotuksesta on hyötyä luovuutta vaativilla kuvamataidontunneilla tai käsitöissä.

Kun koulussa alkaa kielten opiskelu, englanninkieliset pelit ovat luoneet hyvän pohjan kehittyvälle kielitaidolle. Englanti on yleisin kansainvälinen kieli, ja sen osaaminen helpottaa kommunikointia muiden pelaajien kanssa. Kielen monipuolisuus kasvaa, koska pelejä on teemaltaan laidasta laitaan. Itseään kiinnostavista peleistä voi löytää tulevia kavereita, sillä arvomaailmoista löytyy yhdistäviä asioita. Myöhemmin pelaajat saattavat löytää toisensa ystävinä ja näin voi tapahtua kaiken ikäisille. Myöhemmällä iällä saattaa löytää pelien kautta itselleen jopa kumppanin.

Aloita siis maailmankuvan laajentamien ja uusien asioiden kokeminen pelien välityksellä. Sinulla on koko elämä aikaa oppia lisää pelien avulla. Etsi vain itsellesi mieluinen aihe, jota haluat tutkia tarkemmin ja saatat todella jopa innostua siitä. Ei kannata suhtautua ennakkoluuloisesti peleihin, kun niistä voi saada paljonkin hyötyä irti. Ne ovat vaikuttaneet paljon maailman menoon jo vuosia sitten ja toivottavasti saavat vielä suuremman merkityksen tulevaisuudessa.

J.H

Jouduin jättämään harrastukseni

Aloitettuani musiikkiopiston 12-vuotiaana olin innoissani ja halusin harjoitella koko ajan. Se oli silloin helppoa, koska koulu ei vienyt aikaa vapaa-ajasta juuri yhtään. Minusta tulisi lahjakas klarinetin soittaja! Mitä pidemmälle etenin soitoissani, sitä enemmän opettajani alkoi vaatia harjoittelua. Yleensä hän tokaisi minulle soittotunnin päätteeksi: ”Jos haluat tulla ammattilaiseksi, sinun tulee harjoitella päivittäin yksi-kaksi tuntia, jotta kehittyisit tarpeeksi.” Pikkuhiljaa ajatukseni alkoivat muuttua negatiivisemmaksi ja aloin stressaantua, sillä aika ei tulisi millään riittämään koulun ohessa.

Opettajani ei ymmärtänyt minua! Vaikka hän kehui joka kerta soittotunnilla, hän myös keksi aina jotain parantamisen varaa. Mikään ei riittänyt! Olin hänen mielestään lahjakas, tuleva ammattilainen, mutta samalla oppilas, joka ei harjoitellut tarpeeksi. Eikö musiikkiopistossa voinut soittaa harrastuksen merkeissä? Pitikö kaikista oppilaista tulla ammattilaisia? Oliko tärkeintä menestyä, saada hyviä arvosanoja tutkinnoista ja soittaa konserteissa kauniita, pitkiä ja kuuluisia kappaleita ammattimaisesti? Koin musiikkiopiston olevan toinen koulu.

Sen lisäksi, että kävin soittotunneilla, piti osallistua orkesteriin ja teoriaopetukseen. Viikko täyttyi jo pelkästään harrastuksesta, ja seuraavaksi ongelmana oli, miten ehtisin opiskella kouluasioita ja menestyä koulussa tavoitteeni mukaan. Kumman laitan tärkeysjärjestyksessä ensimmäiseksi?

Opettajallani oli ongelmaani vastaus, joka ei miellyttänyt minua : ” Musiikkiopiston oppilaana tulisi harjoitella säännöllisesti ja osallistua pakollisiin toimintoihin, vaikka tuntuisi, ettei aikaa jää muuhun. Muuten ei menesty.”

Ymmärsin kyllä, että opettajat halusivat ajatella oppilaidensa parasta, mutta siltikin minua ärsytti kamalasti. Teinkö kaikista asioista itselleni ongelman? Miten muilla oli aikaa, mutta minulla ei? Ajattelin, että ehkä muilla oli helpompaa, koska he asuivat Ylivieskassa, mutta minä en. Piti siis varata aikaa matkoihin, mikä taas vähensi vapaa-aikaani. Koin sen hankalaksi.

Keksin ongelmaani ratkaisun: opettelisin soittoläksyjäni joka päivä vähän aikaa läksyjeni teon välissä. Silloin käyttäisin aikani hyödyksi ja saisin muutakin ajateltavaa kuin koulutehtävät. Tämä toimi hetken aikaa. Olin taas iloinen ja jaksoin pitkien koulupäivien jälkeen mennä vielä illaksi soittotunneilla tai orkesteriin hyvillä mielin.

Loppujen lopuksi motivaationi romahti. Haaveilin salaa, että lopettaisin koko harrastuksen. Onko siinä mitään järkeä, kun harrastuksesta aiheutuu enemmän päänvaivaa kuin iloa? Tein päätökseni ja lopetin musiikkiopistossa käymiseni kokonaan. Koin kylläkin olevani saamaton ihminen.

Arvostan suuresti ihmisiä, jotka ovat musiikkiopistossa ja menestyvät. Minun kohdallani musiikkiopistossa käyminen ei vain onnistunut. Koen siltikin sen antavan minulle paljon, enkä kadu, että olen joskus hakenut ja päässyt musiikkiopistoon. Päinvastoin.

M.H

Nuoret vaaran aiheuttajana

Ylivieskaa on puhuttanut viime aikoina paljon mopopoikien holtiton ajelu keskustassa. Joka ikäluokkien ollessa nuoria mopoilijoita on näkynyt keskustassa ajamassa, mutta nyt tilanne on pahentunut. Aihe on noussut esiin etenkin kesäloman ja viikonloppujen aikana, kun nuorilla on enemmän aikaa viettää öitä kaupungilla.

Ongelma ei kuitenkaan katoa arki-iltoinakaan. Mopoilijat ”rälläilevät” ympäri kaupungin keskustaa todella kovaa vauhtia viritetyillä ajopeleillä. Musiikkia soitetaan ja huudatetaan yömyöhään. He laiminlyövät liikennesääntöjä ja valvottavat muita kaupungin keskustassa asuvia ihmisiä. Mikä pahinta, aiheuttavat paljon vaaratilanteita itselleen ja muille.

Mielestäni suurin syy nuorten keskustassa ajelulle on se, että Ylivieskassa ei ole mitään paikkaa , missä nuoret voisivat ajaa mopoillansa. Facebookissa Ylivieska-foorumi -sivulla aloitettu keskustelu aiheesta on puhuttanut sekä nuoria että aikuisia. Vanhemmat valistavat liikennesäännöistä ja ovat huolissaan nuorten sekä muiden turvallisuudesta. Työssäkäyvät ihmiset joutuvat valvomaan öisin mopojen äänien takia, kun niitä huudatetaan kerrostalojen pihoilla. Suurta yleistämistäkin on ilmassa, ja nuoret ovat provosoituneet vain lisää keskustelun aiheuttamana. Tilanne ei siis ole parantunut ollenkaan, vaikka se oli keskustelun tavoitteena.

Vaikka ajaminen on varmasti hauskaa, täytyy mopoilijoiden muiden ihmisten lisäksi kunnioittaa myös Suomen lakia. Mopoja on alkanut näkymään nyt myös Ylivieskan pururadalla ja kuulemani mukaan kolme kertaa lenkkeilijä onollut vähällä jäädä alle, itse mukaan lukien. On myös kallista työtä kaupungille alkaa korjaamaan pururadan pohjia sen takia, että siellä on vain niin hauskaa ajaa painavilla menopeleillä. Siellä ajaminen on vieläpä kaupungin säännöissä kielletty liikennemerkein.

Ylivieskan lentokenttää on ehdotettu mopoilijoiden kokoontumispaikaksi, mutta se on useiden mielestä liian kaukana,; suuri osa polttoaineesta menisi sinne ajamiseen. Myös lentokentän vuokraaminen pariksi tunniksi tulisi maksamaan yli 100 euroa. Myös kauppakeskuksien parkkipaikkoja on vinkattu kokoontumispaikoiksi sulkeutumisajan jälkeen, mutta kukapa jaksaisi odottaa klo 21 asti arki-iltana?

Uskoisin tilanteen helpottuvan sillä, että Ylivieskaan järjestettäisiin alue, minne nuoret voisivat mopojensa kanssa mennä. Se olisi turvallinen, hieman etäällä muusta liikenteestä ja asuinalueista meluhaittojensa vuoksi. Se olisi asfaltoitua aluetta jossain syrjemmässä, missä nuoret saisivat rauhassa nähdä kavereitaan ja purkaa energiaansa ajeluun. Tietenkään ongelma ei silläkään kokonaan poistu: nuoret ovat aina ajaneet kylillä ja niin tekevät tulevaisuudessakin. Mopoilu kuuluu useiden nuorien ikään, eikä sitä heiltä saa kieltääkään. Järki täytyy kuitenkin pitää menon mukana.

Jos nuorille järjestettäisiin mopoiluun kaupungin keskustaa paremmin soveltuva paikka, ongelma helpottuisi huomattavasti. Kaupunkilaiset saisivat viettää yönsä rauhassa ja riskit liikennevahingoista pienenisivät huomattavasti.

Onneksi kaikki foorumilla kiivaaseen keskusteluun osallistuneet ovat samaa mieltä siinä asiassa, että mopoilu on aina parempi harrastus kuin päihteiden kanssa sekoilu.

V.K.