keskiviikko 8. lokakuuta 2014
Nuoret ovat riippuvaisia puhelimesta
Koulun kellot soivat välitunnin loppumisen merkiksi. Opettaja ei ole
vielä saapunut, joten oppilaat odottelevat luokan ulkopuolella. Lähes kaikilla
on puhelin kädessä. Luetaan uutisia, selataan Facebookia tai jutellaan kaverin
kanssa WhatsAppissa.
Mielestäni nuoret viettävät nykyään todella paljon, ehkä liikaakin aikaa
netissä ja puhelinta näpräten. Kännykkää näprätään joka paikassa: koulussa,
kotona, kahvilassa, julkisissa kulkuvälineissä ja jopa ruokalassa. Akun
loppuminen tai puhelimen kotiin unohtaminen on maailmanloppu. Sitä ei lasketa
käsistä muulloin kuin nukkumaan mennessä. Puhelinta tarkistetaan viiden
minuutin välein. Miksi?
Älypuhelimeen ladataan sovelluksia, joiden avulla voi viestitellä
kavereiden kanssa ja lukea uusimmat uutiset. Ehkä juuri siksi siitä on tullut
niin tärkeä osa arkipäiväämme. Monet eivät pysty olemaan edes tuntia ilman
kännykkää. Pelkäämmekö, että jotain tärkeää menee ohi, jos emme tarkista
puhelinta vähän väliä?
Puhelinriippuvuus vaikuttaa moneen asiaan, esimerkiksi opiskeluun ja
mielialaan. Illalla valvotaan myöhään puhelimen takia ja aamulla sitten ei
jakseta nousta sängystä millään. Koulussa ei pystytä sen takia keskittymään.
Myös ihmissuhteet kärsivät riippuvuuden takia. Ärtyneenä tulee helposti riitoja
vanhempien tai vaikka opettajien kanssa. Nykyään myös kaveriporukassa ollessa
kaikki saattavat selata vain puhelintaan, eikä kukaan juttele toisilleen.
Puhelimen käyttöä on hyvä rajoittaa välillä. Kun menee esimerkiksi
elokuviin, kännykän voi jättää ihan hyvin kotiin. Joskus voisi myös kokeilla
olla vaikka koulupäivän tai jopa viikonlopun ajan ilman sitä. Myönnän itsekin
olevani riippuvainen puhelimesta ja sosiaalisesta mediasta, mutta olen
yrittänyt vähentää kännykän näpräämistä.
Kun keskittyy vain puhelimeen, saattaa unohtaa kaiken ympärillä olevan.
Mielestäni joskus kannattaisi lähteä esimerkiksi kävelylle ilman puhelinta, ja
vaikka ihan vain katsella ympärilleen. Sekin kaikki jää huomaamatta, kun
kuuntelee kuulokkeilla musiikkia ja selaa samalla kännykkää.
N.
J-O
Pelit kehittävät!
Peleistä oppii paljon. Ne myös kehittävät. Vanhemmat eivät aina ymmärrä lapsien pelaamista, sillä heidän lapsuudessaan ei ollut meidän aikamme hienouksia. Nykyään jokaisella lapsella on jonkinlainen pelikonsoli tai tietokone. Pienestä lähtien lapselle annetaan tabletti käteen, jolloin lapsi saa jo nuorena tuntuman elektroniikan maailmaan. ”Sen minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa” on sanonta, joka kuvaa oivasti nykyajan tilannetta siitä, että lapsena opitut pelitaidot ja kokemukset eivät unohdu vaan jopa laajenevat tulevaisuudessa.
Kouluikäisenä lapsi tarvitsee vapaa-ajallaan virikkeitä, ja pelaamisesta on hyötyä joka saralle. Miksi siis rajoittaa lasten ja nuorten pelaamista? Lapsethan saavat vain iloisen mielen ja lisäpotkua koulunkäyntiin opituista asioista. Myös ystävähenki pysy hyvänä sosiaalisten pelien ansiosta.
Pelit auttavat tuomaan lapselle laajemman mielikuvituksen kaikkine niine ulottuvuuksineen, joita nykypäivänä saadaan peleihin luotua. Useimmissa peleissä on suoritettava tarina, joka perustuu käsikirjoitukseen. Tapahtumasarjaa voi usein muuttaa tekemällä omia valintoja, jolloin päättelykyky kehittyy. Realistisuus tekee pelikokemuksesta koukuttavan, mutta sitä ei kannata pitää riippuvuutena jos lapsi istuu tunteja pelien ääressä. Sorminäppäryys kehittyy huomattavasti erilaisia ohjaimia kopeloidessa.
Laajemmissa peleissä vaaditaan hyvää päättely- ja strategiakykyä, kun kanssapelaajina toimii muitakin pelaajia netin välityksellä. Ennen vanhaan näitä taitoja käytettiin tehdessä palapelejä tai matematiikan laskuja. Lasten on helpompaa oppia nämä taidot pelien kautta, jolloin he käsittävät asioiden laajuuden ja tavan lähestyä niitä. Peleissä joutuu hahmottamaan paikkoja, jotta tilaanteesta jatkaminen onnistuisi. Eri esineiden ja tilojen hahmotuksesta on hyötyä luovuutta vaativilla kuvamataidontunneilla tai käsitöissä.
Kun koulussa alkaa kielten opiskelu, englanninkieliset pelit ovat luoneet hyvän pohjan kehittyvälle kielitaidolle. Englanti on yleisin kansainvälinen kieli, ja sen osaaminen helpottaa kommunikointia muiden pelaajien kanssa. Kielen monipuolisuus kasvaa, koska pelejä on teemaltaan laidasta laitaan. Itseään kiinnostavista peleistä voi löytää tulevia kavereita, sillä arvomaailmoista löytyy yhdistäviä asioita. Myöhemmin pelaajat saattavat löytää toisensa ystävinä ja näin voi tapahtua kaiken ikäisille. Myöhemmällä iällä saattaa löytää pelien kautta itselleen jopa kumppanin.
Aloita siis maailmankuvan laajentamien ja uusien asioiden kokeminen pelien välityksellä. Sinulla on koko elämä aikaa oppia lisää pelien avulla. Etsi vain itsellesi mieluinen aihe, jota haluat tutkia tarkemmin ja saatat todella jopa innostua siitä. Ei kannata suhtautua ennakkoluuloisesti peleihin, kun niistä voi saada paljonkin hyötyä irti. Ne ovat vaikuttaneet paljon maailman menoon jo vuosia sitten ja toivottavasti saavat vielä suuremman merkityksen tulevaisuudessa.
J.H
Jouduin jättämään
harrastukseni
Aloitettuani
musiikkiopiston 12-vuotiaana olin innoissani ja halusin harjoitella koko ajan.
Se oli silloin helppoa, koska koulu ei vienyt aikaa vapaa-ajasta juuri yhtään.
Minusta tulisi lahjakas klarinetin soittaja! Mitä pidemmälle etenin
soitoissani, sitä enemmän opettajani alkoi vaatia harjoittelua. Yleensä hän
tokaisi minulle soittotunnin päätteeksi: ”Jos haluat tulla ammattilaiseksi,
sinun tulee harjoitella päivittäin yksi-kaksi tuntia, jotta kehittyisit
tarpeeksi.” Pikkuhiljaa ajatukseni alkoivat muuttua negatiivisemmaksi ja aloin
stressaantua, sillä aika ei tulisi millään riittämään koulun ohessa.
Opettajani ei
ymmärtänyt minua! Vaikka hän kehui joka kerta soittotunnilla, hän myös keksi
aina jotain parantamisen varaa. Mikään ei riittänyt! Olin hänen mielestään
lahjakas, tuleva ammattilainen, mutta samalla oppilas, joka ei harjoitellut
tarpeeksi. Eikö musiikkiopistossa voinut soittaa harrastuksen merkeissä? Pitikö
kaikista oppilaista tulla ammattilaisia? Oliko tärkeintä menestyä, saada hyviä
arvosanoja tutkinnoista ja soittaa konserteissa kauniita, pitkiä ja kuuluisia
kappaleita ammattimaisesti? Koin musiikkiopiston olevan toinen koulu.
Sen lisäksi, että
kävin soittotunneilla, piti osallistua orkesteriin ja teoriaopetukseen. Viikko
täyttyi jo pelkästään harrastuksesta, ja seuraavaksi ongelmana oli, miten
ehtisin opiskella kouluasioita ja menestyä koulussa tavoitteeni mukaan. Kumman
laitan tärkeysjärjestyksessä ensimmäiseksi?
Opettajallani oli
ongelmaani vastaus, joka ei miellyttänyt minua : ” Musiikkiopiston oppilaana
tulisi harjoitella säännöllisesti ja osallistua pakollisiin toimintoihin,
vaikka tuntuisi, ettei aikaa jää muuhun. Muuten ei menesty.”
Ymmärsin kyllä, että
opettajat halusivat ajatella oppilaidensa parasta, mutta siltikin minua ärsytti
kamalasti. Teinkö kaikista asioista itselleni ongelman? Miten muilla oli aikaa,
mutta minulla ei? Ajattelin, että ehkä muilla oli helpompaa, koska he asuivat
Ylivieskassa, mutta minä en. Piti siis varata aikaa matkoihin, mikä taas
vähensi vapaa-aikaani. Koin sen hankalaksi.
Keksin ongelmaani
ratkaisun: opettelisin soittoläksyjäni joka päivä vähän aikaa läksyjeni teon
välissä. Silloin käyttäisin aikani hyödyksi ja saisin muutakin ajateltavaa kuin
koulutehtävät. Tämä toimi hetken aikaa. Olin taas iloinen ja jaksoin pitkien
koulupäivien jälkeen mennä vielä illaksi soittotunneilla tai orkesteriin
hyvillä mielin.
Loppujen lopuksi
motivaationi romahti. Haaveilin salaa, että lopettaisin koko harrastuksen. Onko
siinä mitään järkeä, kun harrastuksesta aiheutuu enemmän päänvaivaa kuin iloa?
Tein päätökseni ja lopetin musiikkiopistossa käymiseni kokonaan. Koin kylläkin
olevani saamaton ihminen.
Arvostan suuresti ihmisiä,
jotka ovat musiikkiopistossa ja menestyvät. Minun kohdallani musiikkiopistossa
käyminen ei vain onnistunut. Koen siltikin sen antavan minulle paljon, enkä
kadu, että olen joskus hakenut ja päässyt musiikkiopistoon. Päinvastoin.
M.H
Nuoret vaaran
aiheuttajana
Ylivieskaa on
puhuttanut viime aikoina paljon mopopoikien holtiton ajelu keskustassa. Joka
ikäluokkien ollessa nuoria mopoilijoita on näkynyt keskustassa ajamassa, mutta
nyt tilanne on pahentunut. Aihe on noussut esiin etenkin kesäloman ja
viikonloppujen aikana, kun nuorilla on enemmän aikaa viettää öitä kaupungilla.
Ongelma ei kuitenkaan
katoa arki-iltoinakaan. Mopoilijat ”rälläilevät” ympäri kaupungin keskustaa
todella kovaa vauhtia viritetyillä ajopeleillä. Musiikkia soitetaan ja
huudatetaan yömyöhään. He laiminlyövät liikennesääntöjä ja valvottavat muita
kaupungin keskustassa asuvia ihmisiä. Mikä pahinta, aiheuttavat paljon
vaaratilanteita itselleen ja muille.
Mielestäni suurin syy
nuorten keskustassa ajelulle on se, että Ylivieskassa ei ole mitään paikkaa ,
missä nuoret voisivat ajaa mopoillansa. Facebookissa Ylivieska-foorumi -sivulla
aloitettu keskustelu aiheesta on puhuttanut sekä nuoria että aikuisia.
Vanhemmat valistavat liikennesäännöistä ja ovat huolissaan nuorten sekä muiden
turvallisuudesta. Työssäkäyvät ihmiset joutuvat valvomaan öisin mopojen äänien
takia, kun niitä huudatetaan kerrostalojen pihoilla. Suurta yleistämistäkin on
ilmassa, ja nuoret ovat provosoituneet vain lisää keskustelun aiheuttamana.
Tilanne ei siis ole parantunut ollenkaan, vaikka se oli keskustelun
tavoitteena.
Vaikka ajaminen on
varmasti hauskaa, täytyy mopoilijoiden muiden ihmisten lisäksi kunnioittaa myös
Suomen lakia. Mopoja on alkanut näkymään nyt myös Ylivieskan pururadalla ja
kuulemani mukaan kolme kertaa lenkkeilijä onollut vähällä jäädä alle, itse
mukaan lukien. On myös kallista työtä kaupungille alkaa korjaamaan pururadan
pohjia sen takia, että siellä on vain niin hauskaa ajaa painavilla
menopeleillä. Siellä ajaminen on vieläpä kaupungin säännöissä kielletty
liikennemerkein.
Ylivieskan
lentokenttää on ehdotettu mopoilijoiden kokoontumispaikaksi, mutta se on
useiden mielestä liian kaukana,; suuri osa polttoaineesta menisi sinne
ajamiseen. Myös lentokentän vuokraaminen pariksi tunniksi tulisi maksamaan yli
100 euroa. Myös kauppakeskuksien parkkipaikkoja on vinkattu
kokoontumispaikoiksi sulkeutumisajan jälkeen, mutta kukapa jaksaisi odottaa klo
21 asti arki-iltana?
Uskoisin tilanteen
helpottuvan sillä, että Ylivieskaan järjestettäisiin alue, minne nuoret
voisivat mopojensa kanssa mennä. Se olisi turvallinen, hieman etäällä muusta
liikenteestä ja asuinalueista meluhaittojensa vuoksi. Se olisi asfaltoitua
aluetta jossain syrjemmässä, missä nuoret saisivat rauhassa nähdä kavereitaan
ja purkaa energiaansa ajeluun. Tietenkään ongelma ei silläkään kokonaan poistu:
nuoret ovat aina ajaneet kylillä ja niin tekevät tulevaisuudessakin. Mopoilu
kuuluu useiden nuorien ikään, eikä sitä heiltä saa kieltääkään. Järki täytyy
kuitenkin pitää menon mukana.
Jos nuorille
järjestettäisiin mopoiluun kaupungin keskustaa paremmin soveltuva paikka,
ongelma helpottuisi huomattavasti. Kaupunkilaiset saisivat viettää yönsä
rauhassa ja riskit liikennevahingoista pienenisivät huomattavasti.
Onneksi kaikki foorumilla
kiivaaseen keskusteluun osallistuneet ovat samaa mieltä siinä asiassa, että
mopoilu on aina parempi harrastus kuin päihteiden kanssa sekoilu.
V.K.
Älypuhelimet pois oppitunneilta
Istuin maantiedon tunnilla ja yritin opiskella. Viereisen tytön puhelin tärisi koko ajan pöytää vasten ja oma keskittymiseni oli todella vaikeaa. Yritin kuunnella opettajaa siinä samassa, koska en viitsinyt sanoa tytölle, mutta aina puhelin alkoi täristä uudestaan. Silloin aloin ajatella kuinka paljon puhelin oikeasti häiritsee opiskelua. Usein puhelin eksyy myös omaan käteeni, kun ''ei ole tekemistä'' tai ''tylsä tunti''.
Käymmekö koulua sen vuoksi, että siellä on mukavaa? Onko tylsä tunti hyvä syy kaivaa puhelin taskusta ja olla keskittymättä opetukseen? Älypuhelimen käyttö oppitunneilla heikentää keskittymiskykyä huomattavasti ja tämän vuoksi myös opiskelijoiden koulumenestys heikkenee. Älypuhelin lisää ruutuaikaa ja tämä taas saattaa lisätä esimerkiksi päänsärkyä ja unettomuutta.
Puhelimen käyttö tunneilla ei ole haitaksi pelkästään itselle, vaan myös muille samassa ryhmässä opiskeleville. Opettaja joutuu keskeyttämään opetuksen huomauttamalla puhelimista ja opiskeleminen vaikeutuu kun ajatus keskeytyy. Usein on käynyt myös niin, että opettaja on unohtanut mitä on ollut sanomassa, kun hän on joutunut huomauttamaan puhelimista ja tällöin opetus saattaa jäädä vajaaksi.
Vaikka älypuhelinta on helppo hyödyntää opetuksessa ja oppimisessa ja siitä on paljon apua tiedon hankkimisessa, niin opettaja ei voi olla jatkuvasti vahtimassa jokaisen oppilaan puhelimen käyttöä tunneilla. Instagramia selatessa on helppo valehdella opettajalle tekevänsä jotakin opiskeluun liittyvää. Siksi siis olisi paras, kun joka tunnin alussa opettaja keräisi oppilaiden puhelimet itselleen. Usein opiskeluun kuitenkin tarvitsee nettiä, niin silloin mielestäni paras vaihtoehto olisi, kun käytettäisiin kolun ATK-luokkaa, jossa opettajan on helpompi valvoa opiskelua.
Älypuhelimista on paljon hyötyä, mutta ne eivät kuulu oppitunneille. Ihmiset ja etenkin nuoret viettävät muutenkin paljon aikaa erilaisten ruutujen ääressä, niin edes koulussa olisi hyvä pitää vapaata ruutuajasta. Jätetään älypuhelimet taskuun tunnin ajaksi, niin vältymme turhilta päänsäryiltä ja opiskelemisesta tulee helpompaa, kun keskittymiskyky paranee!
tiistai 17. kesäkuuta 2014
Mary Shelleyn Frankenstein - kauhukirjallisuuden klassikko
Teksti: Janika Kosunen
Mary
Shelleyn vuonna 1818 ilmestynyt Frankenstein on yksi maailman tunnetuimmista
kauhukirjoista. Teoksessa kerrotaan
tiedemiehestä nimeltä Frankenstein, joka luo kammottavan hirviön pakonomaisella
kiihkolla. Kun Frankenstein saa hirviön valmiiksi ja se herää henkiin,
Frankenstein kauhistuu luomaansa hirviötä, lähtee karkuun sitä ja masentuu.
Myöhemmin
hirviö rupeaa etsimään Frankensteinia, jotta Frankenstein loisi hirviölle
kumppanin. Kun Frankenstein tuhoaa jo aloittamansa toisen hirviön, alkuperäinen
hirviö muuttaa etsimisen takaa-ajoksi ja lopulta tappaa Frankensteinin ystäviä.
Kuitenkin hirviön tunteet luojaansa kohtaan paljastuvat kirjan lopussa, kun
hirviö tulee suremaan kuollutta Frankensteinia tämän ruumiin luokse.
Kirja oli
kirjoitettu erikoisesti ja hyvin kirjeiden muotoon, kun Frankenstein kertoo
tarinaansa eräälle laivan kapteenille, joka puolestaan kirjoittaa kirjeitä
siskolleen. Kirjan juoni oli hyvä, mutta
kirjan alussa olisi voinut olla vähemmän laivan kapteenin omia tarinoita
tulevasta tutkimusretkestä, sillä niillä ei kuitenkaan ollut paljon merkitystä
tarinan etenemisen kannalta.
Kirjaa
sanotaan kauhukirjallisuuden äidiksi, mutta mielestäni kirjassa ei ollut
tarpeeksi kauhua, jotta kirjaa olisi voinut sanoa kauhukirjaksi. Kirjassa oli
kuitenkin hyvin kerrottu hirviön monista puolista, sillä toisaalta hirviö oli
silmitön tappaja, mutta toisaalta hirviökin kaipasi hyväksyntää ja rakkautta.
Itse antaisin kirjalle kolme ja puoli tähteä.
Teksti on laadittu osana lukudiplomikurssia
(ÄI 11, Intoa lukemiseen), joka on yksi lukiomme soveltavista
äidinkielenkursseista. Kurssilla luetaan 13 teosta, jotka valitaan pääasiassa opettajien
koostamista kirjalistoista. Kirjoista tehdään erilaisia kirjallisia ja
suullisia tuotoksia. Jos innostut kurssista, ota yhteyttä
äidinkielenopettajaan!
Kuvan lähde: http://pixabay.com/fi/frankenstein-hirvi%C3%B6-patsas-mies-302790/
keskiviikko 16. huhtikuuta 2014
Suomen kieli ulkomaalaisten korvissa
Teksti: Kati Kotka & Sonja Torvi
Muiden kielten joukossa suomen kieli eroaa
huomattavasti niin kieliopillisesti kuin äänteellisestikin. Sitä pidetään
yhtenä vaikeimmista kielistä.
Suomi kuuluu uralilaiseen kielikuntaan, tarkemmin
suomalais-ugrilaiseen kieliryhmään. Ulkomaalaiset usein kokevat suomen kielen
hankalana, koska sillä ei ole minkäänlaista yhteyttä esimerkiksi germaaniseen
kieliperheeseen.
Espanjalainen Ruben ja itävaltalainen
David nauttivat olostaan Suomessa ja nuorisotyöstä Ylivieskassa. He oppivat
suomen kieltä työn ohessa.
Ylivieskan nuorisotalolla töissä olevan
itävaltalaisen David Niedererin, 19,
ensimmäiset ajatukset kuultuaan suomen kieltä olivat hämmentävät.
”Kun kuulin suomea ensimmäisen
kerran, en ymmärtänyt yhtään mitään. Se kuulosti erittäin vaikealta ja
erilaiselta verrattuna saksan kieleen, joka on oma äidinkieleni”, Niederer
kertoo.
Suomalaisten
mielestä kirjaimet ä ja ö eivät tunnu oudoilta, mutta suurimmalle osalle
maailman kielistä ne ovat harvinaisia ja siksi vaikeita ymmärtää ja ääntää.
Ruben
Lloberas Torreblanca, 22, Espanjasta tullut nuorisotyöntekijä, kokee ä:n ja ö:n ääntämisen hankalana asiana, koska
espanjan kielessä näitä ei ole. Sanan ”yökyöpeli” lausuminen on vaikeaa eikä ääntäminen
onnistu sujuvasti.
Suomen
kielessä on useita sijamuotoja, jotka liitetään sanojen loppuun. Tämä saattaa tuntua
haastavalta monista ulkomaalaisista, koska heidän kieliopissaan käytetään
prepositioita sanojen edessä. Niederer mainitsee, että juuri sijapäätteiden
takia suomen kielen oppiminen ja oikeinkirjoitus tuottavat vaikeuksia.
Suomen
kielen kirjoitus vastaa pitkälti ääntämistä. Torreblanca kertoo tämän olevan yhteistä espanjan kielen kanssa. Suomen kieli ei välttämättä kuulosta
kauniilta, kuten esimerkiksi ranskan kieli, eikä sitä ole helppo oppia ja siinä
on vaikeita piirteitä, mutta nämä kaikki tekevät suomen kielestä uniikin ja
erilaisen maailman kielten keskuudessa.
Lähdetietoja:
Särmä –oppikirja http://www.tiede.fi/artikkeli/jutut/artikkelit/suomen_kieli_on_konstikas_ja_vaikea_koska_siina_on
Särmä –oppikirja http://www.tiede.fi/artikkeli/jutut/artikkelit/suomen_kieli_on_konstikas_ja_vaikea_koska_siina_on
Teksti kuuluu ÄI 6 -kurssin kieliaiheisten artikkelien sarjaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)