Suomen kieli ulkomaalaisten korvissa

  Teksti: Kati Kotka & Sonja Torvi

Muiden kielten joukossa suomen kieli eroaa huomattavasti niin kieliopillisesti kuin äänteellisestikin. Sitä pidetään yhtenä vaikeimmista kielistä.                                                                

Suomi kuuluu uralilaiseen kielikuntaan, tarkemmin suomalais-ugrilaiseen kieliryhmään. Ulkomaalaiset usein kokevat suomen kielen hankalana, koska sillä ei ole minkäänlaista yhteyttä esimerkiksi germaaniseen kieliperheeseen.
   

 

Espanjalainen Ruben ja itävaltalainen David nauttivat olostaan Suomessa ja nuorisotyöstä Ylivieskassa. He oppivat suomen kieltä työn ohessa.

 Ylivieskan nuorisotalolla töissä olevan itävaltalaisen David Niedererin, 19, ensimmäiset ajatukset kuultuaan suomen kieltä olivat hämmentävät.

”Kun kuulin suomea ensimmäisen kerran, en ymmärtänyt yhtään mitään. Se kuulosti erittäin vaikealta ja erilaiselta verrattuna saksan kieleen, joka on oma äidinkieleni”, Niederer kertoo.

Suomalaisten mielestä kirjaimet ä ja ö eivät tunnu oudoilta, mutta suurimmalle osalle maailman kielistä ne ovat harvinaisia ja siksi vaikeita ymmärtää ja ääntää.

 Ruben Lloberas Torreblanca, 22, Espanjasta tullut nuorisotyöntekijä,  kokee  ä:n ja ö:n ääntämisen hankalana asiana, koska espanjan kielessä näitä ei ole. Sanan ”yökyöpeli” lausuminen on vaikeaa eikä ääntäminen onnistu sujuvasti.

Suomen kielessä on useita sijamuotoja, jotka liitetään  sanojen loppuun. Tämä saattaa tuntua haastavalta monista ulkomaalaisista, koska heidän kieliopissaan käytetään prepositioita sanojen edessä. Niederer mainitsee, että juuri sijapäätteiden takia suomen kielen oppiminen ja oikeinkirjoitus tuottavat vaikeuksia.

Suomen kielen kirjoitus vastaa pitkälti ääntämistä. Torreblanca kertoo tämän  olevan yhteistä espanjan kielen kanssa.  Suomen kieli ei välttämättä kuulosta kauniilta, kuten esimerkiksi ranskan kieli, eikä sitä ole helppo oppia ja siinä on vaikeita piirteitä, mutta nämä kaikki tekevät suomen kielestä uniikin ja erilaisen maailman kielten keskuudessa.

Lähdetietoja:
Särmä –oppikirja http://www.tiede.fi/artikkeli/jutut/artikkelit/suomen_kieli_on_konstikas_ja_vaikea_koska_siina_on

Teksti kuuluu ÄI 6 -kurssin kieliaiheisten artikkelien sarjaan.

Kohteliaisuutta, please!—Ovatko suomalaiset epäkohteliaita?

Teksti: Elina Isokangas ja Tiia Mattila

Brittiläisten ylenpalttinen kohteliaisuus tunnetaan kaikkialla. Suomalaiset eivät loista kohteliaisuudellaan, vaan pikemminkin heidät tunnetaan hiljaisuudestaan ja vaatimattomuudestaan. Ovatko suomalaiset käytöstavattomia vai omalla tavallaan kohteliaita?

Brittiläinen kohteliaisuuskulttuuri eroaa suuresti suomalaisesta kohteliaisuudesta. Kun britti tönäisee ohikulkijaa, tapahtumaa seuraa monisanainen anteeksipyytely ja hyvän päivänjatkon toivotus. Suomessa vastaava tilanne kuitataan helposti sanoilla ”oho” tai ”sori”.

Brittien kohteliaisuus on iso osa heidän kulttuuriaan, kieltään ja identiteettiään. Suomalaiselle englanninopiskelijalle kohteliaisuusfraasit ja käytöstavat saattavat tuottaa päänvaivaa, koska suomalaisilla ei ole tapana toistella ”turhia” kohteliaisuuksia.

Suomen kielestä puuttuu englannin please-sanaa vastaava moneen tilanteeseen sopiva kohteliaisuussana. Toki kiitosta voidaan usein käyttää please-sanan tavoin, mutta sen käyttö joka paikassa ei istu luontevasti suomen kieleen. Suomen kielessä kohteliaisuus ilmaistaankin usein käyttämällä konditionaalia ja välttämällä suoria käskyjä.

Britit pyytävät herkemmin anteeksi ja excuse me -ilmausta käytetään usein. Suomessa anteeksi-sanaa käytetään harkitusti, ja sen käyttämistä huomion herättämisessä pyritään usein kiertämään esimerkiksi sanalla ”hei”.

Väärinymmärretyt suomalaiset

Christopher Sloan kertoo Helsingin Sanomien kolumnissaan ulkomaalaisten pitävän suomalaisia epäkohteliaina. Suomalaisten tapa vetäytyä omiin oloihinsa ja itsensä vähättely eivät ole ulkomaalaisten mieleen.

Sloanin mukaan ulkomaalaiset käsittävät asian täysin väärin. Suomalaiset ovat kohteliaita omalla tavallaan eivätkä halua olla taakaksi muille tai loukata muita, mikä voi olla ulkomaalaiselle vaikeaa ymmärtää.

Marjut Nieminen on kirjoittanut useita englannin kieleen liittyviä oppaita ja työskennellyt vuosien ajan kouluttajana Suomessa ja Yhdysvalloissa. Englannin kielen kohteliaisuusoppaassaan Sincerely yours hän kertoo ulkomaisen viestinnän olevan yleensä suomalaista runsassanaisempaa, vilkkaampaa ja tunneperäisempää. Niemisen mukaan suomalaisille luontainen pidättyvyys saattaa luoda muualla maailmassa kylmän ja torjuvan vaikutelman.

Nieminen sanoo suomalaisten olevan yhtä kohteliaita kuin muidenkin maiden kansalaiset, mutta Suomessa kohteliaisuus vain ilmaistaan rivien välissä ja koruttomasti. Suomalaiset ovat kuitenkin aitoja; liiasta kiittelystä ja kehumisesta suomalainen vaivaantuu.

Eurooppalaistuva kohteliaisuus

Tutkija ja suomen kielen opettaja Johanna Halonen kirjoittaa Turun Sanomien artikkelissaan, että suomalaisessa viestinnässä eleet, ilmeet ja muu sanaton viestintä ovat suuressa osassa. Suomalaiseen kohteliaisuuteen kuuluu reviirin kunnioittaminen ja liian utelun välttäminen.

Britit taas haluavat osoittaa kiinnostuksensa ja arvostuksensa keskustelukumppania kohtaan kommentoimalla ja kyselemällä.

Euroopan unioni ja muu kansainvälistyminen luovat paineita yhtenäisempään kohteliaisuuskulttuuriin. Halonen sanoo kohteliaisuussääntöjen muuttuvan yhdentyvän Euroopan ja monikulttuuristuvan Suomen myötä. Tämä vaikuttaa myös kantaväestön tapoihin.

Kohteliaisuus ilmenee myös teitittelyssä

Englannin kielessä teitittely on tärkeä osa kohteliaisuutta ja hyviä käytöstapoja. Suomen kielessä taas teitittely on melko harvinaista. Pääasiassa teititellään hyvin korkea-arvoisia tai reilusti itseä vanhempia henkilöitä. Esimerkiksi opettajia täytyy englannissa ehdottomasti teititellä ja kutsua sukunimellä, kun taas suomessa yleensä käytetään etunimeä ja sinuttelua.

Englannissa teitittely ei ole ongelmallista, koska sinä- ja te-muodot ovat samanlaisia. Kati Hyttinen kuitenkin ennustaa mtv.fi:n artikkelissaan teitittelyn palaavan muotiin myös Suomessa.

Kuva: http://en.wikipedia.org/wiki/Oxford_Street

Aiheesta enemmän:

• Sloan, C. 2013. Hiljaisuus on suomalaisten kohteliaisuutta (suom. Tuomo Väliaho), Helsingin Sanomien kolumni. Hakupäivä 25.3.2014. http://www.hs.fi/ihmiset/a1384839246062 
• Halonen, J. 2008. Kielijuttu: Kielellistä kohteliaisuutta, http://www.ts.fi/teemat/sunnuntai/1074261421/Kielijuttu+Kielellista+kohteliaisuutta. Turun Sanomat. Hakupäivä 25.3.2014. 
• Hyttinen, K. 2013. Teitittely on taas muotia─ja yhtä vaikeaa kuin ennenkin  Hakupäivä 25.3.2014. http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/teitittely-on-taas-muotia---ja-yhta-vaikeaa-kuin-ennenkin/1912038 
• Nieminen, M. 2005. Sincerely yours─and even more. 1. painos, laajennettu teoksesta Sincerely yours. Juva: WSOY. Sivut: 13-18.

Instin tuutti ja veroja maksava karhu

TEKSTI  Venla Autio ja Enni Moilanen  KUVAT  Venla Autio ja Outi Katainen

 

Lapset törmäävät päivittäin sanoihin, joita he eivät ymmärrä. Sanat menevät toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, koska ne ovat niin kaukana maailmasta, jossa lapsi elää. Mutta jotakin jää myös lapsen korvien väliin – usein yllättävän paljon.

mena on tietenkin se punainen, pyöreä hedelmä, joka kasvaa puussa. Se on varmasti tuttu asia jokaiselle, pienelle lapsellekin. Psykologiassa tällaisesta käsityksestä, jonkin asian mielikuvasta, käytetään termiä skeema eli sisäinen malli. Omenasta ja muista arkipäiväisistä, tutuista asioista lapsilla on selkeä skeema. Mutta mitä sitten, kun sitä ei ole?

Omena on hedelmä. Se kasvaa puussa, joka kasvaa maassa. "Helppoa kuin mikä", viisivuotias toteaa. Mutta sitten tuleekin haasteellinen kysymys: mikä ihme on verojalanjälki? Lapsi ei ole koskaan kuullutkaan sanaa, mutta mielikuvitus alkaa laukata. Viisivuotias osaa jo sepitellä satuja ja tekee sitä kaikesta päätellen hyvin mielellään. Lapsella on verosta jonkinlainen mielikuva, jalanjäljestä myös. Sisäistä mallia koko sanasta ei lapselta löydy, koska sana on täysin uusi, mutta sellainen on kehiteltävä. ”Se on semmonen jalanjälki, johon on tippunu niitä verorahoja”, poika sanoo hetken pohdinnan jälkeen, mutta päättäväisenä. ”Tietenki.”

”Maailmanpolitiikka on tapahtuma, jossa on paljo isoja roihuja ja kaiken maailman ihmisiä kattomassa niitä”, päättelee kuudenikäinen poika. Vaikka kuusivuotiaalla on jo melko laaja sanavarasto, hän oppii koko ajan uusia sanoja. Kun sanan jokin osa on tuttu, lapsi  usein alkaa selittää koko sanaa vain tutun osan pohjalta. Tälle kuusivuotiaalle maailmanpolitiikka tarkoitti maailmanlaajuista tapahtumaa.

Liisa Liinamaa on pro gradu -tutkielmassaan Mäkään en kyl ihan usko et... (Helsingin yliopisto, huhtikuu 2012) jaotellut lasten sanaselitykset kolmeen luokkaan: intuitiivisiin, yhtenäistäviin ja tieteellisiin selityksiin. Intuitiiviset selitykset ovat  arkikäsityksiä, joilla ei ole lainkaan tieteellistä perää. Siihen vaikuttavat vain kaikki aiemmat kokemukset ja tuntemukset sekä vanhat mielikuvat.

Kun lapsi sanoo opposition tarkoittavan sitä, kun "joku  ui ja sitte se uppoaa", selitys on  intuitiivinen. Se on asia, joka lapsella tulee ensimmäisenä mieleen kuulemastaan sanasta. Kieltämättä oppositio kuulostaa aikuisenkin korvaan hieman uppoamiselta.

Liinamaan gradun mukaan yhtenäistävät selitykset "sisältävät  perusteluja, joista ainakin osa on tieteellisesti paikkaansa pitäviä". Eskarilainen poika sanoo, että lapsityövoima on sitä, että "lapset joutuu siivota". Selityksen taustalla on selkeästi jotakin opittua, mutta jotakin kuitenkin puuttuu.

Eräs kuusivuotias poika tietää karppaamisen olevan "sitä, mitä äitikin tekee, ku se ei syö vaikka leipää tai perunaa".  Liinamaan gradussa tieteellisiksi selityksiksi on kutsuttu selityksiä, jotka "eivät ole ristiriidassa tieteellisen tiedon kanssa". Kuusivuotias tiesi karppaamisen perusajatuksen aivan oikein.

Kaikkiin lasten selityksiin vaikuttavat  sisäiset mallit, aikaisemmat kokemukset, tiedot ja asiayhteydet. Jos pojan äiti ei olisi karpannut, hän tuskin olisi tiennyt sanan oikeaa merkitystä. Kuullessaan uuden sanan ihminen  vertaa sitä jo olemassa oleviin skeemoihin ja selittää niiden avulla uutta sanaa. Psykologiassa uuden tiedon liittämistä jo olemassa oleviin käsityksiin  kutsutaan assimilaatioksi. Jos uusi tieto on ristiriidassa vanhan skeeman kanssa, puhutaan akkommodaatiosta.

Mutta ajattelevatko lapset oikeasti asioista näin? Kuvittelevatko he todella, että  Nato-keskustelu on tortilloista puhumista tai että metsässä lymyilee veroja maksavia karhuja? Lapsilla on tunnetusti vilkas mielikuvitus. Kun lapselta kysytään hänelle aivan uutta sanaa, voi olla, ettei hänellä tule mieleen yhtään mitään. Silloin mielikuvitus pääsee valloilleen. Natosta tulee helposti tortilla, jos oikein kuvittelee, ja voivathan karhutkin maksaa  veroja. niin ikään ei voi uskoa, että lapsi luulee äitinsä puhuvan suklaajäätelötuuttiin menosta, vaikka se tulikin ensimmäisenä mieleen sanasta instituutti.

  SOTE-UUDISTUS

”Uudistus, jossa vaihetaan tapetit ja maalataan seinät.”

”Uus sota.”

NATO

”Tortilla, joka on vaan tavallista pienempi.”

SOME-KESKUSTELU

”Ku Suomi keskustelee.”

”Keskustellaan aikuisista, jotka ei osaa esimerkiksi hyppiä.”

LAPSITYÖVOIMA

”Että lapsille tulee voimat.”

”Ku aikuiset panostaa lapsiin ja tekee esimerkiksi uusia lastensairaaloita.”

VEROJALANJÄLKI

”Ku verkon päälle on astuttu.”

INSTITUUTTI

”Insti-tytöllä on tuutti."
”Suklaajäätelötuutti."

OPPOSITIO

”Se on kirosana. Tosi, tosi ruma kirosana.”

VLOGATA

”Sillon ku ihminen hyppelee, ku se ei heti pääse vessaan.”

TOISINAJATTELIJA

”Joku joka ajattelee muitaki, eikä vaa itteä.”

ELINKEINO

”Ku aikuiset antaa palkkaa toisille työstä."

VEROKARHU

”No tietenki ku karhu maksaa veroja.”

”Joku kauheen vaarallinen.”

TALOUS

”No ku talo menee pommiin.”

Lisää aiheesta:

• Liisa Liinamaan pro gradu -tutkielma Mäkään en kyl ihan usko et… (Helsingin yliopisto, huhtikuu 2012) 
• Skeema 2 – Kehityspsykologia (EDITA 2012) 
• Mielen maailma 2 – Kehityspsykologia (WSOY 2008) 
• www.aivoliitto.fi 

Teksti on tehty äidinkielen 6. kurssilla, jossa opiskelijat tekivät kieliaiheisia artikkeleja.