tiistai 8. huhtikuuta 2014

Instin tuutti ja veroja maksava karhu


TEKSTI  Venla Autio ja Enni Moilanen  KUVAT  Venla Autio ja Outi Katainen

 

Lapset törmäävät päivittäin sanoihin, joita he eivät ymmärrä. Sanat menevät toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, koska ne ovat niin kaukana maailmasta, jossa lapsi elää. Mutta jotakin jää myös lapsen korvien väliin – usein yllättävän paljon.


mena on tietenkin se punainen, pyöreä hedelmä, joka kasvaa puussa. Se on varmasti tuttu asia jokaiselle, pienelle lapsellekin. Psykologiassa tällaisesta käsityksestä, jonkin asian mielikuvasta, käytetään termiä skeema eli sisäinen malli. Omenasta ja muista arkipäiväisistä, tutuista asioista lapsilla on selkeä skeema. Mutta mitä sitten, kun sitä ei ole?



Omena on hedelmä. Se kasvaa puussa, joka kasvaa maassa. "Helppoa kuin mikä", viisivuotias toteaa. Mutta sitten tuleekin haasteellinen kysymys: mikä ihme on verojalanjälki? Lapsi ei ole koskaan kuullutkaan sanaa, mutta mielikuvitus alkaa laukata. Viisivuotias osaa jo sepitellä satuja ja tekee sitä kaikesta päätellen hyvin mielellään. Lapsella on verosta jonkinlainen mielikuva, jalanjäljestä myös. Sisäistä mallia koko sanasta ei lapselta löydy, koska sana on täysin uusi, mutta sellainen on kehiteltävä. ”Se on semmonen jalanjälki, johon on tippunu niitä verorahoja”, poika sanoo hetken pohdinnan jälkeen, mutta päättäväisenä. ”Tietenki.”

”Maailmanpolitiikka on tapahtuma, jossa on paljo isoja roihuja ja kaiken maailman ihmisiä kattomassa niitä”, päättelee kuudenikäinen poika. Vaikka kuusivuotiaalla on jo melko laaja sanavarasto, hän oppii koko ajan uusia sanoja. Kun sanan jokin osa on tuttu, lapsi  usein alkaa selittää koko sanaa vain tutun osan pohjalta. Tälle kuusivuotiaalle maailmanpolitiikka tarkoitti maailmanlaajuista tapahtumaa.

Liisa Liinamaa on pro gradu -tutkielmassaan Mäkään en kyl ihan usko et... (Helsingin yliopisto, huhtikuu 2012) jaotellut lasten sanaselitykset kolmeen luokkaan: intuitiivisiin, yhtenäistäviin ja tieteellisiin selityksiin. Intuitiiviset selitykset ovat  arkikäsityksiä, joilla ei ole lainkaan tieteellistä perää. Siihen vaikuttavat vain kaikki aiemmat kokemukset ja tuntemukset sekä vanhat mielikuvat.

Kun lapsi sanoo opposition tarkoittavan sitä, kun "joku  ui ja sitte se uppoaa", selitys on  intuitiivinen. Se on asia, joka lapsella tulee ensimmäisenä mieleen kuulemastaan sanasta. Kieltämättä oppositio kuulostaa aikuisenkin korvaan hieman uppoamiselta.

Liinamaan gradun mukaan yhtenäistävät selitykset "sisältävät  perusteluja, joista ainakin osa on tieteellisesti paikkaansa pitäviä". Eskarilainen poika sanoo, että lapsityövoima on sitä, että "lapset joutuu siivota". Selityksen taustalla on selkeästi jotakin opittua, mutta jotakin kuitenkin puuttuu.

Eräs kuusivuotias poika tietää karppaamisen olevan "sitä, mitä äitikin tekee, ku se ei syö vaikka leipää tai perunaa".  Liinamaan gradussa tieteellisiksi selityksiksi on kutsuttu selityksiä, jotka "eivät ole ristiriidassa tieteellisen tiedon kanssa". Kuusivuotias tiesi karppaamisen perusajatuksen aivan oikein.

Kaikkiin lasten selityksiin vaikuttavat  sisäiset mallit, aikaisemmat kokemukset, tiedot ja asiayhteydet. Jos pojan äiti ei olisi karpannut, hän tuskin olisi tiennyt sanan oikeaa merkitystä. Kuullessaan uuden sanan ihminen  vertaa sitä jo olemassa oleviin skeemoihin ja selittää niiden avulla uutta sanaa. Psykologiassa uuden tiedon liittämistä jo olemassa oleviin käsityksiin  kutsutaan assimilaatioksi. Jos uusi tieto on ristiriidassa vanhan skeeman kanssa, puhutaan akkommodaatiosta.

Mutta ajattelevatko lapset oikeasti asioista näin? Kuvittelevatko he todella, että  Nato-keskustelu on tortilloista puhumista tai että metsässä lymyilee veroja maksavia karhuja? Lapsilla on tunnetusti vilkas mielikuvitus. Kun lapselta kysytään hänelle aivan uutta sanaa, voi olla, ettei hänellä tule mieleen yhtään mitään. Silloin mielikuvitus pääsee valloilleen. Natosta tulee helposti tortilla, jos oikein kuvittelee, ja voivathan karhutkin maksaa  veroja. niin ikään ei voi uskoa, että lapsi luulee äitinsä puhuvan suklaajäätelötuuttiin menosta, vaikka se tulikin ensimmäisenä mieleen sanasta instituutti.






  SOTE-UUDISTUS
”Uudistus, jossa vaihetaan tapetit ja maalataan seinät.”
”Uus sota.”


NATO
”Tortilla, joka on vaan tavallista pienempi.”

SOME-KESKUSTELU
”Ku Suomi keskustelee.”
”Keskustellaan aikuisista, jotka ei osaa esimerkiksi hyppiä.”

LAPSITYÖVOIMA
”Että lapsille tulee voimat.”
”Ku aikuiset panostaa lapsiin ja tekee esimerkiksi uusia lastensairaaloita.”

VEROJALANJÄLKI
”Ku verkon päälle on astuttu.”

INSTITUUTTI
”Insti-tytöllä on tuutti."
”Suklaajäätelötuutti."

OPPOSITIO
”Se on kirosana. Tosi, tosi ruma kirosana.”

VLOGATA
”Sillon ku ihminen hyppelee, ku se ei heti pääse vessaan.”

TOISINAJATTELIJA
”Joku joka ajattelee muitaki, eikä vaa itteä.”

ELINKEINO
”Ku aikuiset antaa palkkaa toisille työstä."

VEROKARHU
”No tietenki ku karhu maksaa veroja.”
”Joku kauheen vaarallinen.”

TALOUS
”No ku talo menee pommiin.”

Lisää aiheesta:
  • Liisa Liinamaan pro gradu -tutkielma Mäkään en kyl ihan usko et… (Helsingin yliopisto, huhtikuu 2012) 
  • Skeema 2 – Kehityspsykologia (EDITA 2012) 
  • Mielen maailma 2 – Kehityspsykologia (WSOY 2008) 
  • www.aivoliitto.fi 
Teksti on tehty äidinkielen 6. kurssilla, jossa opiskelijat tekivät kieliaiheisia artikkeleja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogissa julkaistaan tarkastetut, asialliset kommentit.