Jalopeurasta leijonaan – suomen kielen sanastosta

Mikael Agricolan päivää vietetään 9.4. Se on samalla suomen kielen päivä. Äidinkielen 6. kurssilla opiskelijat tekivät kieliaiheisia artikkeleita, joista yksi käsitteli Agricolan työtä suomen kielen sanaston kehittäjänä.

Teksti: Enni Männistö & Viljamaria Raittila

Oletko koskaan miettinyt, mistä suomen kielen sanat ovat saaneet alkunsa? Suomen kieli kuuluu suomalais-ugrilaiseen kielikuntaan. Suomi oli pitkään vain puhuttu kieli, toisin kuin monet kielet muissa Euroopan maissa, joissa oli siirrytty jo kirjapainon ihmeelliseen maailmaan. Pernajasta kotoisin oleva Mikael Agricola ryhtyi latinan kielen opintojensa jälkeen suomentamaan Uutta testamenttia. Agricolan mielestä myös suomalaisilla maallikoilla oli oikeus ymmärtää papin saarnaa.

 

Käännöstyö ei suinkaan ollut siihen aikaan (1500-l.) helppoa, sillä Agricolan täytyi kehitellä suomen kieleen kirjoitettu sanasto. Hänen täytyi keksiä uusia sanoja mm. uskontoon ja hengellisyyteen liittyen. Agricola ei suinkaan keksinyt kaikkia sanoja tyhjästä, vaan käytti apunaan saksan, ruotsin ja latinan sanastoa.

 

Vaikka suomen kieli on muuttunut merkittävästi sitten Agricolan aikojen, on arvioitu, että nykyisestä suomen kielestä noin ¾ on alkuperäisiä Agricolan kehittämiä sanoja tai niiden muunnelmia. 

Agricola työn touhussa

Lukiessa suomen kielen etymologista sanakirjaa tajuaa, kuinka suuri merkitys Agricolalla on itse asiassa ollut suomen sanaston kehittämisessä. Sanoja tutkiessa huomaa, miten Agricola on yhdistänyt jo olemassa olleita sanoja ja luonut niistä uusia merkityksiä ja sanoja, kuten isänmaa, omatunto ja lohikäärme. Kuvaukset lohikäärmeistä lienevät tuoneet Agricolalle mieleen hänelle tutun suomupeitteisen eläimen, lohen, sekä myrkkyä sylkevän käärmeen. Sanan Drache, jolla on monia eri muotoja eri kielissä, Agricola on luultavasti kokenut olevan liian hankala lausuttava Suomen rahvaalle.

Lohikäärme

Jalopeura-sana esiintyy Mikael Agricolan teoksissa sekä niistä riippumattomissa samanaikaisissa käsikirjoituksissa. Jalopeura ei ole Agricolan keksimä uudissana, niin kuin virheellisesti on uskottu. Agricola tiesi, ettei kyseessä ollut sorkkaeläin, kuten poro tai peura, sillä hänen suomentamassaan Uudessa testamentissa (1548) oli leijonan kuva.

“Jalo" saattoi vanhassa kielessä merkitä suurikokoista ja "peura" kookasta ja villiä sorkkaeläintä, esimerkiksi hirveä. Jalopeura tarkoitti siis "suurta sorkkaeläintä" eikä niinkään eläintä, jolla olisi ollut ylevämpi luonteenlaatu kuin muilla. Nykyinen nimitys “leijona” on rantautunut Suomeen aikojen saatossa Ruotsista (ruots. lejon).

Jalopeura

 

Tiesitkö, että nykyään käytetyt sanat, kuten valvoa, enkeli, inhimillinen, emäntä, surra ja etana, ovat Agricolan kehittämiä?

Jotkut jo suomen kielestä pois jääneet sanat muistuttavat nykypäivän sanoja. Tällaiset sanat saattavat kuulostaa nykyihmisen korvissa hassuilta ja hieman kömpelöiltä. Esimerkiksi sana “sotilas” oli ennen “sotalainen” ja nuorta miestä saatettiin kutsua “miehulaiseksi”.

1500-luvulla olisit saattanut kutsua kaveriasi Agricolan keksimällä nimityksellä “vertaveli”.  “Vertaveljeäsi” olisit taas saattanut tervehtiä lämpimällä “syläyksellä” eli syleilyllä. Vertaveli ei luultavasti muovaudu sanasta veri, vaan on tarkoittanut jonkun vertaista tai yhdenvertaista.  Monet Agricolan sanoista ovat poistuneet käytöstä eivätkä muistuta tippaakaan nykypäivänä käytössä olevia sanoja. “Lahtukka” eli salaatti on tällainen sana. “Lustitarha” taas merkitsee paratiisia. “Lustitarha”-sana muistuttaa suuresti Agricolan hautausmaalle antamaa nimitystä “luutarha”.

 

 

Aiheesta enemmän:

Itkonen, E., Kulonen U-M. & al. (toim.) 1992. Suomen sanojen alkuperä: etymologinen sanakirja A-K. Jyväskylä: Gummerus. (Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seura)

Kulonen, U-M., Koponen, E. & al. (toim.) 1995. Suomen sanojen alkuperä: etymologinen sanakirja L-P. Jyväskylä: Gummerus. (Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seura)

 Kulonen U-M., Tanner, S. & al. (toim.) 2000. Suomen sanojen alkuperä: etymologinen sanakirja R-Ö. Jyväskylä: Gummerus. (Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seura)

 Häkkinen, K. & Lempiäinen, T. 2011. Aaloesta öljypuuhun: suomen kielellä mainittuja kasveja Agricolan aikaan. Porvoo: Bookwell oy.

 http://agricola.utu.fi/mikael/index.php; Marianne Mäkinen, 2007.

http://www.tiede.fi/artikkeli/kysy/miksi_leijonaa_kutsutaan_jalopeuraksi; Kaisa Häkkinen 2004.
http://www.lapinnakovammaiset.fi/IVakrikolansanoja.html; Hannu Virtanen.