Äidinkielen 4. kurssi on vaikuttamisen kurssi. Seuraavat yleisönosastokirjoitukset ovat kurssin satoa.

Nuoret ovat riippuvaisia puhelimesta

Koulun kellot soivat välitunnin loppumisen merkiksi. Opettaja ei ole vielä saapunut, joten oppilaat odottelevat luokan ulkopuolella. Lähes kaikilla on puhelin kädessä. Luetaan uutisia, selataan Facebookia tai jutellaan kaverin kanssa WhatsAppissa.

Mielestäni nuoret viettävät nykyään todella paljon, ehkä liikaakin aikaa netissä ja puhelinta näpräten. Kännykkää näprätään joka paikassa: koulussa, kotona, kahvilassa, julkisissa kulkuvälineissä ja jopa ruokalassa. Akun loppuminen tai puhelimen kotiin unohtaminen on maailmanloppu. Sitä ei lasketa käsistä muulloin kuin nukkumaan mennessä. Puhelinta tarkistetaan viiden minuutin välein. Miksi?

Älypuhelimeen ladataan sovelluksia, joiden avulla voi viestitellä kavereiden kanssa ja lukea uusimmat uutiset. Ehkä juuri siksi siitä on tullut niin tärkeä osa arkipäiväämme. Monet eivät pysty olemaan edes tuntia ilman kännykkää. Pelkäämmekö, että jotain tärkeää menee ohi, jos emme tarkista puhelinta vähän väliä?

Puhelinriippuvuus vaikuttaa moneen asiaan, esimerkiksi opiskeluun ja mielialaan. Illalla valvotaan myöhään puhelimen takia ja aamulla sitten ei jakseta nousta sängystä millään. Koulussa ei pystytä sen takia keskittymään. Myös ihmissuhteet kärsivät riippuvuuden takia. Ärtyneenä tulee helposti riitoja vanhempien tai vaikka opettajien kanssa. Nykyään myös kaveriporukassa ollessa kaikki saattavat selata vain puhelintaan, eikä kukaan juttele toisilleen.

Puhelimen käyttöä on hyvä rajoittaa välillä. Kun menee esimerkiksi elokuviin, kännykän voi jättää ihan hyvin kotiin. Joskus voisi myös kokeilla olla vaikka koulupäivän tai jopa viikonlopun ajan ilman sitä. Myönnän itsekin olevani riippuvainen puhelimesta ja sosiaalisesta mediasta, mutta olen yrittänyt vähentää kännykän näpräämistä.

Kun keskittyy vain puhelimeen, saattaa unohtaa kaiken ympärillä olevan. Mielestäni joskus kannattaisi lähteä esimerkiksi kävelylle ilman puhelinta, ja vaikka ihan vain katsella ympärilleen. Sekin kaikki jää huomaamatta, kun kuuntelee kuulokkeilla musiikkia ja selaa samalla kännykkää.

                                    N. J-O

Pelit kehittävät!

Peleistä oppii paljon.   Ne myös kehittävät. Vanhemmat eivät aina ymmärrä lapsien pelaamista, sillä heidän lapsuudessaan ei ollut meidän aikamme hienouksia. Nykyään jokaisella lapsella on jonkinlainen pelikonsoli tai tietokone. Pienestä lähtien lapselle annetaan tabletti käteen, jolloin lapsi saa jo nuorena tuntuman elektroniikan maailmaan. ”Sen minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa” on sanonta, joka kuvaa oivasti nykyajan tilannetta siitä, että lapsena opitut pelitaidot ja kokemukset eivät unohdu vaan jopa laajenevat tulevaisuudessa.

Kouluikäisenä lapsi tarvitsee vapaa-ajallaan virikkeitä, ja pelaamisesta on hyötyä joka saralle. Miksi siis rajoittaa lasten ja nuorten pelaamista? Lapsethan saavat vain iloisen mielen ja lisäpotkua koulunkäyntiin opituista asioista. Myös ystävähenki pysy hyvänä sosiaalisten pelien ansiosta.

Pelit auttavat tuomaan lapselle laajemman mielikuvituksen kaikkine niine ulottuvuuksineen, joita nykypäivänä saadaan peleihin luotua. Useimmissa peleissä on suoritettava tarina, joka perustuu käsikirjoitukseen. Tapahtumasarjaa voi usein muuttaa tekemällä omia valintoja, jolloin päättelykyky kehittyy. Realistisuus tekee pelikokemuksesta koukuttavan, mutta sitä ei kannata pitää riippuvuutena jos lapsi istuu tunteja pelien ääressä. Sorminäppäryys kehittyy huomattavasti erilaisia ohjaimia kopeloidessa.

Laajemmissa peleissä vaaditaan hyvää päättely- ja strategiakykyä, kun kanssapelaajina toimii muitakin pelaajia netin välityksellä. Ennen vanhaan näitä taitoja käytettiin tehdessä palapelejä tai matematiikan laskuja. Lasten on helpompaa oppia nämä taidot pelien kautta, jolloin he käsittävät asioiden laajuuden ja tavan lähestyä niitä. Peleissä joutuu hahmottamaan paikkoja, jotta tilaanteesta jatkaminen onnistuisi. Eri esineiden ja tilojen hahmotuksesta on hyötyä luovuutta vaativilla kuvamataidontunneilla tai käsitöissä.

Kun koulussa alkaa kielten opiskelu, englanninkieliset pelit ovat luoneet hyvän pohjan kehittyvälle kielitaidolle. Englanti on yleisin kansainvälinen kieli, ja sen osaaminen helpottaa kommunikointia muiden pelaajien kanssa. Kielen monipuolisuus kasvaa, koska pelejä on teemaltaan laidasta laitaan. Itseään kiinnostavista peleistä voi löytää tulevia kavereita, sillä arvomaailmoista löytyy yhdistäviä asioita. Myöhemmin pelaajat saattavat löytää toisensa ystävinä ja näin voi tapahtua kaiken ikäisille. Myöhemmällä iällä saattaa löytää pelien kautta itselleen jopa kumppanin.

Aloita siis maailmankuvan laajentamien ja uusien asioiden kokeminen pelien välityksellä. Sinulla on koko elämä aikaa oppia lisää pelien avulla. Etsi vain itsellesi mieluinen aihe, jota haluat tutkia tarkemmin ja saatat todella jopa innostua siitä. Ei kannata suhtautua ennakkoluuloisesti peleihin, kun niistä voi saada paljonkin hyötyä irti. Ne ovat vaikuttaneet paljon maailman menoon jo vuosia sitten ja toivottavasti saavat vielä suuremman merkityksen tulevaisuudessa.

                                    J.H

Jouduin jättämään harrastukseni   

Aloitettuani musiikkiopiston 12-vuotiaana olin innoissani ja halusin harjoitella koko ajan. Se oli silloin helppoa, koska koulu ei vienyt aikaa vapaa-ajasta juuri yhtään. Minusta tulisi lahjakas klarinetin soittaja! Mitä pidemmälle etenin soitoissani, sitä enemmän opettajani alkoi vaatia harjoittelua. Yleensä hän tokaisi minulle soittotunnin päätteeksi: ”Jos haluat tulla ammattilaiseksi, sinun tulee harjoitella päivittäin yksi-kaksi tuntia, jotta kehittyisit tarpeeksi.” Pikkuhiljaa ajatukseni alkoivat muuttua negatiivisemmaksi ja aloin stressaantua, sillä aika ei tulisi millään riittämään koulun ohessa.

Opettajani ei ymmärtänyt minua! Vaikka hän kehui joka kerta soittotunnilla, hän myös keksi aina jotain parantamisen varaa. Mikään ei riittänyt! Olin hänen mielestään lahjakas, tuleva ammattilainen, mutta samalla oppilas, joka ei harjoitellut tarpeeksi. Eikö musiikkiopistossa voinut soittaa harrastuksen merkeissä? Pitikö kaikista oppilaista tulla ammattilaisia? Oliko tärkeintä menestyä, saada hyviä arvosanoja tutkinnoista ja soittaa konserteissa kauniita, pitkiä ja kuuluisia kappaleita ammattimaisesti? Koin musiikkiopiston olevan toinen koulu.

Sen lisäksi, että kävin soittotunneilla, piti osallistua orkesteriin ja teoriaopetukseen. Viikko täyttyi jo pelkästään harrastuksesta, ja seuraavaksi ongelmana oli, miten ehtisin opiskella kouluasioita ja menestyä koulussa tavoitteeni mukaan. Kumman laitan tärkeysjärjestyksessä ensimmäiseksi?

Opettajallani oli ongelmaani vastaus, joka ei miellyttänyt minua : ” Musiikkiopiston oppilaana tulisi harjoitella säännöllisesti ja osallistua pakollisiin toimintoihin, vaikka tuntuisi, ettei aikaa jää muuhun. Muuten ei menesty.”

Ymmärsin kyllä, että opettajat halusivat ajatella oppilaidensa parasta, mutta siltikin minua ärsytti kamalasti. Teinkö kaikista asioista itselleni ongelman? Miten muilla oli aikaa, mutta minulla ei? Ajattelin, että ehkä muilla oli helpompaa, koska he asuivat Ylivieskassa, mutta minä en. Piti siis varata aikaa matkoihin, mikä taas vähensi vapaa-aikaani. Koin sen hankalaksi.

Keksin ongelmaani ratkaisun: opettelisin soittoläksyjäni joka päivä vähän aikaa läksyjeni teon välissä. Silloin käyttäisin aikani hyödyksi ja saisin muutakin ajateltavaa kuin koulutehtävät. Tämä toimi hetken aikaa. Olin taas iloinen ja jaksoin pitkien koulupäivien jälkeen mennä vielä illaksi soittotunneilla tai orkesteriin hyvillä mielin.

Loppujen lopuksi motivaationi romahti. Haaveilin salaa, että lopettaisin koko harrastuksen. Onko siinä mitään järkeä, kun harrastuksesta aiheutuu enemmän päänvaivaa kuin iloa? Tein päätökseni ja lopetin musiikkiopistossa käymiseni kokonaan. Koin kylläkin olevani saamaton ihminen.

Arvostan suuresti ihmisiä, jotka ovat musiikkiopistossa ja menestyvät. Minun kohdallani musiikkiopistossa käyminen ei vain onnistunut. Koen siltikin sen antavan minulle paljon, enkä kadu, että olen joskus hakenut ja päässyt musiikkiopistoon. Päinvastoin.

                                             M.H

Nuoret vaaran aiheuttajana

Ylivieskaa on puhuttanut viime aikoina paljon mopopoikien holtiton ajelu keskustassa. Joka ikäluokkien ollessa nuoria mopoilijoita on näkynyt keskustassa ajamassa, mutta nyt tilanne on pahentunut. Aihe on noussut esiin etenkin kesäloman ja viikonloppujen aikana, kun nuorilla on enemmän aikaa viettää öitä kaupungilla.

Ongelma ei kuitenkaan katoa arki-iltoinakaan. Mopoilijat ”rälläilevät” ympäri kaupungin keskustaa todella kovaa vauhtia viritetyillä ajopeleillä. Musiikkia soitetaan ja huudatetaan yömyöhään. He laiminlyövät liikennesääntöjä ja valvottavat muita kaupungin keskustassa asuvia ihmisiä. Mikä pahinta, aiheuttavat paljon vaaratilanteita itselleen ja muille.

Mielestäni suurin syy nuorten keskustassa ajelulle on se, että Ylivieskassa ei ole mitään paikkaa , missä nuoret voisivat ajaa mopoillansa. Facebookissa Ylivieska-foorumi -sivulla aloitettu keskustelu aiheesta on puhuttanut sekä nuoria että aikuisia. Vanhemmat valistavat liikennesäännöistä ja ovat huolissaan nuorten sekä muiden turvallisuudesta. Työssäkäyvät ihmiset joutuvat valvomaan öisin mopojen äänien takia, kun niitä huudatetaan kerrostalojen pihoilla. Suurta yleistämistäkin on ilmassa, ja nuoret ovat provosoituneet vain lisää keskustelun aiheuttamana. Tilanne ei siis ole parantunut ollenkaan, vaikka se oli keskustelun tavoitteena.

Vaikka ajaminen on varmasti hauskaa, täytyy mopoilijoiden muiden ihmisten lisäksi kunnioittaa myös Suomen lakia. Mopoja on alkanut näkymään nyt myös Ylivieskan pururadalla ja kuulemani mukaan kolme kertaa lenkkeilijä onollut vähällä jäädä alle, itse mukaan lukien. On myös kallista työtä kaupungille alkaa korjaamaan pururadan pohjia sen takia, että siellä on vain niin hauskaa ajaa painavilla menopeleillä. Siellä ajaminen on vieläpä kaupungin säännöissä kielletty liikennemerkein.

Ylivieskan lentokenttää on ehdotettu mopoilijoiden kokoontumispaikaksi, mutta se on useiden mielestä liian kaukana,; suuri osa polttoaineesta menisi sinne ajamiseen. Myös lentokentän vuokraaminen pariksi tunniksi tulisi maksamaan yli 100 euroa. Myös kauppakeskuksien parkkipaikkoja on vinkattu kokoontumispaikoiksi sulkeutumisajan jälkeen, mutta kukapa jaksaisi odottaa klo 21 asti arki-iltana?

Uskoisin tilanteen helpottuvan sillä, että Ylivieskaan järjestettäisiin alue, minne nuoret voisivat mopojensa kanssa mennä. Se olisi turvallinen, hieman etäällä muusta liikenteestä ja asuinalueista meluhaittojensa vuoksi. Se olisi asfaltoitua aluetta jossain syrjemmässä, missä nuoret saisivat rauhassa nähdä kavereitaan ja purkaa energiaansa ajeluun. Tietenkään ongelma ei silläkään kokonaan poistu: nuoret ovat aina ajaneet kylillä ja niin tekevät tulevaisuudessakin. Mopoilu kuuluu useiden nuorien ikään, eikä sitä heiltä saa kieltääkään. Järki täytyy kuitenkin pitää menon mukana.

Jos nuorille järjestettäisiin mopoiluun kaupungin keskustaa paremmin soveltuva paikka, ongelma helpottuisi huomattavasti. Kaupunkilaiset saisivat viettää yönsä rauhassa ja riskit liikennevahingoista pienenisivät huomattavasti.

Onneksi kaikki foorumilla kiivaaseen keskusteluun osallistuneet ovat samaa mieltä siinä asiassa, että mopoilu on aina parempi harrastus kuin päihteiden kanssa sekoilu.

                                             V.K.

Älypuhelimet pois oppitunneilta

Istuin maantiedon tunnilla ja yritin opiskella. Viereisen tytön puhelin tärisi koko ajan pöytää vasten ja oma keskittymiseni oli todella vaikeaa. Yritin kuunnella opettajaa siinä samassa, koska en viitsinyt sanoa tytölle, mutta aina puhelin alkoi täristä uudestaan. Silloin aloin ajatella kuinka paljon puhelin oikeasti häiritsee opiskelua. Usein puhelin eksyy myös omaan käteeni, kun ''ei ole tekemistä'' tai ''tylsä tunti''.

Käymmekö koulua sen vuoksi, että siellä on mukavaa? Onko tylsä tunti hyvä syy kaivaa puhelin taskusta ja olla keskittymättä opetukseen? Älypuhelimen käyttö oppitunneilla heikentää keskittymiskykyä huomattavasti ja tämän vuoksi myös opiskelijoiden koulumenestys heikkenee. Älypuhelin lisää ruutuaikaa ja tämä taas saattaa lisätä esimerkiksi päänsärkyä ja unettomuutta.

Puhelimen käyttö tunneilla ei ole haitaksi pelkästään itselle, vaan myös muille samassa ryhmässä opiskeleville. Opettaja joutuu keskeyttämään opetuksen huomauttamalla puhelimista ja opiskeleminen vaikeutuu kun ajatus keskeytyy. Usein on käynyt myös niin, että opettaja on unohtanut mitä on ollut sanomassa, kun hän on joutunut huomauttamaan puhelimista ja tällöin opetus saattaa jäädä vajaaksi.

Vaikka älypuhelinta on helppo hyödyntää opetuksessa ja oppimisessa ja siitä on paljon apua tiedon hankkimisessa, niin opettaja ei voi olla jatkuvasti vahtimassa jokaisen oppilaan puhelimen käyttöä tunneilla. Instagramia selatessa on helppo valehdella opettajalle tekevänsä jotakin opiskeluun liittyvää. Siksi siis olisi paras, kun joka tunnin alussa opettaja keräisi oppilaiden puhelimet itselleen. Usein opiskeluun kuitenkin tarvitsee nettiä, niin silloin mielestäni paras vaihtoehto olisi, kun käytettäisiin kolun ATK-luokkaa, jossa opettajan on helpompi valvoa opiskelua.

Älypuhelimista on paljon hyötyä, mutta ne eivät kuulu oppitunneille. Ihmiset ja etenkin nuoret viettävät muutenkin paljon aikaa erilaisten ruutujen ääressä, niin edes koulussa olisi hyvä pitää vapaata ruutuajasta. Jätetään älypuhelimet taskuun tunnin ajaksi, niin vältymme turhilta päänsäryiltä ja opiskelemisesta tulee helpompaa, kun keskittymiskyky paranee!

                                                                           

                                                                               I.S.